Ongelmia virkavallan kanssa, osa 1

Toinen viikko Muturissa englanninkielen opettajana alkoi jo melkein rutinoituneesti viikko sitten maanantaina; juteltiin oppilaiden kanssa viikonlopusta, käytiin jotain keskusteluharjoituksia läpi ja niin edelleen. Siitä eteenpäin homma alkoikin lähteä enemmän tai vähemmän käsistä. Ollaan kai joskus kuultukin, että Aasiassa ei voi ikinä tietää mitä seuraavaksi saattaa tapahtua ja nyt sen viimeistään saimme itsekin todistaa. Olisi kai pitänyt arvata muutoksia olevan tulossa, kun eräs toinen suomalainen vapaaehtoistyöntekijä ilmoitti meille, ettei hän voi enää  jatkaa hommiaan saaren pohjoisosissa luomufarmilla uusien säädösten vuoksi. Saaren pohjoisosaan matkaavien ulkomaalaisten tulee kuulemma selvittää tarkasti vierailunsa syy viranomaisille, ja koska vapaaehtoistyötä ei täällä katsota oikein hyvällä silmällä, ei farmille voinut jäädä hommiin.

Seuraavana päivänä vietettiin kansainvälistä Teacher`s day -päivää. Opettajat ovat täällä varsin arvostetussa asemassa. Oppilaamme kutsuivat meidät innoissaan heidän omaan collegeen (jossa he opiskelevat normaalisti) katsomaan juhlallisuuksia. Meininki oli huumaava. Koulun piha oli koristeltu suuren maailman malliin ja juhlasalissa oli lähes rokkikonserttia vastaava meno päällä. Meidät otettiin juhlallisesti vastaan ja istuttettiin rehtorin viereen. Katselimme hetken aikaa muiden esityksiä kuten stand-up komiikkaa ja karaoketyylistä laulantaa. Sitten olikin meidän vuoro hypätä lavalle sen kummemmin valmistelematta. Päätimme kertoa vähän Suomesta ja opettaa pari lausahdusta. Hyvin upposi yleisöön "moi mitä kuuluu?!"

Iltapäivällä homma alkoi mennä epämukavaksi. Poliisin sekä armeijan väkeä saapui luoksemme selvittämään ja kuulustelemaan toimintamme tarkoitusperiä. Kuulusteluista tuli melko pitkät ja vaaran tuntu oli läsnä; turistiviisumilla vapaaehtoistöiden teko on kielletty (mutta toisaalta viisumia ei välttämättä myönnetä lainkaan, jos kertoo tulevansa vapaaehtoishommiin), ja lisäksi viranomaisia tuntui ottavan pattiin erityisesti se, että tunkeudumme heidän reviirilleen kansalaisten opettamisessa. Lisäksi maan itsevaltainen presidentti oli tulossa alueelle vierailulle viikon sisään, mikä on entisestään kiristänyt viranomaisten tarkkaavaisuutta. Lopputulemana tästä kaikesta on se, että oppituntimme laitettiin jäähylle noin viikoksi ja meitä pyydettiin lähtemään pois Muturista täksi ajaksi. Katsotaan pölyn laskeuduttua hommia uudestaan.

Harmillinen tilanne oli jotenkin käännettävä voitoksi. Päädyimme suuntaamaan 8h bussimatkan päähän etelään - Arugam Baylle - maailmanluokan surffirannoille. Off-season tarjosi paljon hyviä puolia: edullinen majoitus löytyi helposti, meressä oli hyvin tilaa ja aallot oli sopivan pieniä meidän tasoisille surffareille. Saimme molemmat surffattua reissun ensimmäiset aallot, ja toivottavasti lisää on tulossa! Aamun sarastaessa ajellessamme tuktukilla läpi riisipeltojen kohti Whiskey pointin surffispottia sai vahvan tunteen siitä, että nyt ollaan kaukana niin kotoa kuin paikallisen virkavallan oikuista...eikä peltojen laidassa seisseet norsut vähentänyt fiilistä. Arugam bay on ni
n hieno paikka, että sinne kannattaa meidän mielestä suunnata, vaikkei itse edes surffaisi - pelkästään rannat ovat eeppisen kauniita.

Arugam Baylta jatkoimme matkaa saaren halki (leppoisasti bussilla 10h) pääkaupunkiin Colomboon uusimaan viisumeitamme. Etukäteen bookattu hostelli osoittautui varsinaiseksi helmeksi - suositellaan jos joku joskus Colomboon eksyy! Myös itse kaupunki yllätti meidät positiivisesti - varsin siisti, moderni ja turvallisen oloinen paikka joskaan ei mitään erityistä nähtävää. Maahanmuuttovirastolla menikin sitten useampi tunti virkailijoiden ja kanssamatkailijoiden kanssa jonottaessa ja paperisotaa pyörittäessä. Klassista luukulta toiselle uuden paperilapun kanssa jonottamaan siirtyilemistä. Lopputuloksena saimme viisumiimme haluamamme lisäajan ja voimme jatkaa täällä oleiluamme tammikuun puolelle. Helpotus oli suuri, sillä ehdimme jo hieman panikoimaan mustalle listalle joutumista, mistä armeijan tiedusteluyksikön virkailija kerkesi viime viikon tiistaina uhkailla.

Fiilikset maanantaina Colombossa

Tänään torstaina ollaankin jo taas aivan eri paikassa, kuin omassa projektissa Muturissa.. Kaukana kuitenkin alueelta, jossa mutavyöryt ovat pyyhkäisseet kylän yli - huoli pois siis! Kunnossa ollaan, mutta päähän ottaa. Siitä lisää seuraavassa postauksessa ;)

Mutur

Viime postauksen jälkeen on kerennyt tapahtua paljon.. Ollaan kotiuduttu hyvin Muturiin - täällä sitä asutaan ja opetetaan englantia seuraavat 2,5 kk! Mutur sijaitsee Sri Lankan koillis-osassa, 30 km Trincomaleesta (saaren kolmanneksi suurimmasta kaupungista) etelään. Asukkaat ovat pääosin tamileja ja uskonnoltaan muslimeja. Aluetta ovat murjoneet niin sisällissota, vuoden 2004 tsunami kuin myös parit pahat tulvat. Mutur on noin 5000 asukkaan kalastajakylä - hyvin kompaktin kokoinen paikka, jonka kiertelyyn ei tarvitse varata puolta päivää enempää. Paikalliset ovat ottaneet meidät hyvin vastaan. Täällä päin ei juurikaan turisteja pyöri, joten päitä kääntyy jatkuvasti kun kylillä pyöritään. "Hello hello, what's your name?" ja muita morotuksia ja yläfemmoja satelee  - mikäs siinä, läpyjä on aina kiva heitellä :D

Asumme Peace Center-nimisessä paikassa kolmen tanskalaisen ja kahden paikallisen vapaaehtoistyöntekijän kanssa. Paikka oli tosi positiivinen yllätys: meillä on oma makuuhuone parisängyllä, hyttysverkolla ja tuulettimella varustettuna. Ulkosuihku ja reikä-lattiassa-wc jaetaan muiden kanssa. Keittiö on paikalliseen tyyliin varusteltu ja aina yksi meistä vuoropäivin auttelee paikallisia ruokien valmistuksessa. Peace Center sijaitsee keskellä asuinaluetta, joka on (silminnähden pikaisesti) rakennettu tsunamissa asuntonsa menettäneille ihmisille. Rakennuksessa on joka päivä erilaisia oppitunteja lapsille, jotka myös hengailevat mestassa suhteellisen paljon.

Englannin kielen oppituntimme järjestetään läheisessä Vocational center opetuskeskuksessa. Keskus on italialaisen avustusjärjestön perustama, mutta nykyisin sitä pyöritetään paikallisvoimin. Rahoitus vaikuttaisi tulevan ainakin osin italialaiselta Mondadori -mediatalolta (näyttäisi olevan s. berlusconin firmoja, tietty). Meillä on molemmilla kolme ryhmää opetettavanamme ma-pe. Kussakin ryhmässä on noin kymmenen 18-21 vuotiasta paikallista nuorta. Päällimmäinen tarkoitus on parantaa oppilaiden kommunikointitaitoja. Oppilaat ovat innostuneita, mutta jopa ujompia kuin suomalaiset. Paikallinen opetus ei anna heille kovin hyviä eväitä käydä keskusteluita englanniksi, joten tarvetta tämän tyyliselle duunille todella on. Oppilaat ovat siis jo lukionsa käyneitä.

Täydellisille opetustyön keltanokille homma on uuvuttavaa ja niinpä päätimme lähteä viikonloppuna rantalomalle valkoisille hiekkarannoille. Kävimme tsekkaamassa lähellä (40 km - julkisilla 2,5h - hinta alle 1e) sijatsevat Nilaveli ja Uppuveli -rannat. Uppuveli muodostui suosikiksemme: eläväisempi backpacker-henkinen meininki, kauniimpi/puhtaampi ranta ja halvempi hintataso. Nilaveliin ovat keskittyneet suuret hotellit ja off-season oli huomattavasti selkeämmin nähtävissä. Viikonlopun teema oli riisin välttäminen ja herkuttelu länsimaalaisella ruoalla. Englantilaistyyppinen aamiainen, ranskanperunat ja ruokailuvälineillä syöminen tuntui mahtavalta. Täällähän tosiaan perinteisesti syödään käsin ja tätä se on myös meillä arkena - hämmentävä tapa, emme ole vielä löytäneet mitään käytännön hyötyä tästä toiminnasta. Sormet tuoksuu currylle kaksneljäseittemän ja Mintulla vaan pyörii joka päivä päässä äidin opetukset: "ruoalla ei saa leikkiä!"

Työleiri luomutilalla

SCI oli valmistellut meille pitkäaikaisvapaaehtoisille työleirin 6.-12.10. saaren pohjoisosassa eräällä luomutilalla lähellä Kilinochin kaupunkia. Meitä oli yhteensä seitsemän tanskalaista, kolme suomalaista ja kymmenen paikallista vapaaehtoista. Julkinen bussi Kandysta Kilinochiin vei 6 tuntia. Olimme perillä myöhään illalla väsyneinä, kuski ajoi kuin riivattu. Naisille löytyi tilaa nukkua sisätiloissa lattialla, mutta miehet joutuivat ulos nukkumaan. Onneksi heti kättelyissä meille ei kerrottu, että jaguaari oli tappanut 15 kanaa jokin viikko aiemmin pihan aitauksesta..

Nawajeevanamin luomutilalla viljellään riisiä, chiliä, banaania, kookosta etc. Paikka on kirkon ylläpitämä, ja johtajana Father Nishantha, joka on käynyt hakemassa luomuviljelyn oppeja Japanissa asti. Tila on alunperin perustettu orpokodin yhteyteen, joka tuhoutui sisällissodassa. Ainoastaan pari rakennusta ja kirkko on kunnostettu.

 

Sri Lankan pohjoisosa on kärsinyt pahoin yli 30 vuotta kestäneestä sisällisodasta, joka loppui vuonna 2009 raskaiden taistelujen jälkeen kapinallisten häviöön. Maatilan/orpokodin sijainti strategisen etelä-pohjoinen maantien läheisyydessä aiheutti sen, että taisteluja hallituksen ja tamilitiikereiden välillä käytiin juuri täällä. Infratruktuuri on pahoin vaurioitunutta, useista rakennuksista on jäljellä enää betonirunko ja pommien aiheuttamia raunioita on siellä täällä. Alueelta on yritetty haravoida miinoja ja kranaatteja, ja lapsiakin perehdytetään kouluissa tunnistamaan niitä. Haravoinneista huolimatta niitä löytyy yhä maaperästä - maatilan läheltä oli kuulemma löytynyt hiljattain kranaatti, jonka armeija tuli hakemaan. Ei ole paikallisilla äideilläkään helppoa; saaren pohjoisosassa on yhteensä 85 000 sotaleskeä.

Tarha, josta kanalauma vietiin yöllä.

Tanskalainen Martin on ollut tilalla vapaaehtoisena 1,5 kk ja oli suunnitellut työleirin sisällön. Päätavoitteena oli saada rakennettua uusi aita pelloille vähentämään sekä vapaana liikkuvien lehmien että köyhien paikallisten asukkaiden oman käden oikeutta. Työ oli fyysistä kuumassa kelissä, vaikka pidimme välillä teetaukoja; työleiri sanan oikeassa merkityksessä. Sateen sattuessa työt keskeytettiin ja mentiin lepäilemään. Sateita olisi pitänyt olla huomattavasti enemmän kuin nyt meille sattui (vain yhtenä aamuna), sillä alueella on alkamassa sadekausi. Ilmastonmuutoksen myötä näidenkin ajoittuminen on kuitenkin muuttunut satunnaisemmaksi, mikä aiheuttaa maanviljelylle huomattavaa päänvaivaa.

Erityisesti Sri Lankan pohjoisosissa tamilialueilla maatalouden ongelmana on suunnitelmallisuuden ja järjestäytyneisyyden puute. Kun markkinoilta tulee tarve tietylle kasville, saattaa suurin osa pienviljelijöistä vaihtaa tähän kasviin ja kohta alueella on liikatuotantoa. Riisin suhteen liikatuotantoa saarella on jatkuvasti, eikä sitä saada väärän lajikkeen takia myytyä ulkomaille. Työleirimme kohteena olevalla maatilalla on tarkoitus tuoda alueelle uutta tietämystä maanviljelyyn erityisesti luomuviljelyn kautta. Lisäksi aitaamallemme pellolle tuodaan vuoroviljelyn kautta useampi lajike samanaikaisesti eri sektoreille tuotantovarmuuden lisäämiseksi, eroosion estämiseksi sekä paremman omavaraisuuden saavuttamiseksi. On selkeästi havaittavissa, että tietämystä ja osaamista asiaan on olemassa, mutta vaikeinta on sen jalkauttaminen ruohonjuuritason toimintaan.

Joka ilta oli house meeting jossa jaettiin päivän kokemuksia.

Työpäiviä kertyi yhteensä viisi, ja yhtenä päivänä tehtiin päivätrippi Jaffnaan, pohjoisosan suurimpaan kaupunkiin. Jaffna tuli nähtyä, vaikka nähtävää ei paljoa ollutkaan. Lähinnä nautimme ilmastoidun ravintolan tarjoamista antimista. Hollantilaiset ovat aikoinaan rakentaneet satamaan hieman Suomenlinnaa muistuttavan rakennelman, kävimme tarkastamassa sen. Paikalliset pojat halusivat poseerata Ossin kanssa  - tanskalaiset kyselivät onko Ossi jostain tunnettu henkilö :D Sotilaiden läsnäolo kaupungissa oli silmiinpistävä, ja koko pohjoista aluetta luonnehtii sodan arvet. Ei varsinaisesti lomakohteeksi suositeltava.

Sateella kirjoitetaan blogia.

Oli hienoa työskennellä paikallisten hyväksi, jotka ovat kokeneet kovia sekä sisällissodassa, että sen jälkeen. Martin kertoi, että paikallisten innostus ja aktiivisuus tuntuu olevan pelottavan vähäistä, sillä he ovat niin monesti joutuneet aloittamaan jälleenrakennuksen. Paikallisten usko paremmasta tulevaisuudesta ei ole selvästikään vahva, joten oli hienoa tuoda vähän lisävirtaa näille ihmisille. Luonnonmukainen maanviljely oli isäntiemme sydämen asia ja he pitivät meille esitelmiä aiheesta sekä yleisesti maansa maatalouden ja talouden erityispiirteistä.

Seuraavaksi suuntaamme itärannikolle kohti Muturia ja varsinaista projektiamme: englannin opettamista paikallisissa kouluissa. Luvassa ehkä hieman vähemmän mantsaläppää.

Työleirin aikana bongatut eläimet: skorpioni, käärme, varaani, apina, riikinkukko, kotka, lepakko, lehmä, koira, orava, vuohi, sammakko, gekko, kilpikonna, sekä helvetillisesti ötököitä ja hyönteisiä ...skaala on mieletön.

Kandy

Perillä ollaan! Ollaan oltu jo perjantaista lähtien Kandyssa, Sri Lankan toiseksi suurimmassa kaupungissa. Majoitutaan SCI-järjestön tiloissa hieman kaupungin ulkopuolella, minkä yhteydessä on myös Blue Rose-niminen koulu kehitysvammaisille. Vastaanotto on ollut hyvä ja Kandy on sympaattinen kaupunki kumpuilevassa ylänkömaisemassa. Ilmasto on trooppisen kostea; lämpimämpää kuin Suomessa, muttei niin kuuma kuin rannikolla.

Täytyy olla jo jonkin sortin ennätys, että onnistuu sairastumaan vatsatautiin jo Suomen rajojen puolella; Ossilla alkoi raju oksennustauti keskiviikkona. Onneksi päästiin torstai-aamuna matkaan, mutta Rooman suunniteltu päivävisiitti jäi lentökentälle. Colombon lentokentältä otettiin bussi Colombon keskustaan, ja sieltä valittiin Luxury bus kohti Kandya. Harmi ettei tullut otettua kuvaa "luksusbussista" :D Bussissa alkoi Mintun oksentelu, mutta loppumatka 3,5 h ajomatkasta taittuikin sitten taju kankaalla.

Kuultiin Suomesta, että vatsatauti oli iskenyt myös muihin perheenjäseniin. Eli emme syytä pelkästään matkajännitystämme oireilusta.

Lauantaina (13 tunnin yöunien jälkeen) lähdettiin katsastamaan Kandyn keskustaa. Blue Rosessa vapaaehtoisena työskentelevä David, espanjalainen kaveri, lähti mukaan. David esitteli meille kaupunkia espanjalaiseen tyyliin, joka jättää jopa suhteellisen aktiiviset paikalliset tuijottamaan suu auki höpötystä. Kaikki tämän katalaanin jutuista ei auennut, mutta hyvä keikka se oli ja nähtiin upea buddhalainen temppeli. David jatkoi itse kasuaalisti viikonlopuksi Malediiveille ja tulee tiistaiksi takaisin vapaaehtoishommiin. Illalla järjestön majoitustiloihin oli saapunut seitsemän tanskalaista parikymppistä vapaaehtoistyöntekijää, joiden kanssa lähdetään ensi viikoksi saaren pohjoisosaan ekofarmille. Yhteinen keskustelun aihe meillä on ainakin wi-fin päivittäisestä toimivuudesta :D

Viidakossa suhisee, apinat kolistaa ja vettä sataa. Palataan!