Saigon to Hanoi

Kaksi viikkoa siihen meni - Saigonista Hanoihin - reilu 1700 kilometriä takana.

Saavuttuamme Vietnamiin ensimmäinen huomio oli, että kaikilla moottoripyörä- ja skootterikuskeilla oli kypärät päässä - täydellinen muutos Kambodzaan! Ensimmäiset päivät vietimme Ho Chi Minh Cityssä (ent. Saigon). HCMC on Vietnamin suurin kaupunki ja modernin elämän keskus, jossa on yllättävän kompakti keskusta-alue täynnä joka suuntaan säntäileviä ihmisiä ja motskareita. Pakko myöntää, että pientä reissuväsymystä alkoi jo olla havaittavissa, eikä jaksettu jokaista nähtävyyttä käydä kiertämässä.

Sotamuseo on kuitenkin ehdoton käyntikohde. Teemana on tietenkin Vietnamin sota - jenkkien lähihistorian älyttömin sekasotku. Näytillä on runsaasti sotakalustoa ja kuvamateriaalia, eikä sodan järjettömyyttä piilotella. Synkimmän vaikutuksen teki kuitenkin Ranch Hand eli jenkkien lähes koko sodan ajan kestänyt operaatio, jonka tarkoituksena oli tuhota metsiä, joissa kommunistien joukot piileskelivät. Tuhotyötä tehtiin myrkyllisellä Agent Orange -kemikaalilla, joka tappoi tuhansia ihmisiä ja näkyy tänä päivänäkin vammaisten ja epämuodostuneiden lasten syntyvyydessä.

Saigonista pohjoiseen edetessämme kulkuneuvona on käytetty reppureissaajien suosimia yön yli busseja/sleepereitä. Sri Lankan "koulubussien" jälkeen välimatkojen taittaminen on ollut melko luksusta täällä Kaakkois-Aasiassa. Ensimmäisenä etappina oli Nha Trang - länsimaalaisen oloinen rantakohde. Nha Trangin lähettyvillä olevasta kylästä löytyi kuin löytyikin yksi ranta (Bai Dai), jolla oli mahdollista surffata - pientä vaahtopäätä melko kylmässä vedessä. Viihdyttiin Nha Trangissa vain pari päivää ja seuraavana vuorossa oli Hoi An.

Nha Trang - venäläisturistien kansoittama Vietnamin pikku Miami.

Olimme kuulleet ja lukeneet Hoi Anista paljon hyvää, mutta siltikään ei osattu varautua siihen, miten älyttömän kauniista ja pittoreskista paikasta on kyse. Jokiranta ja vanhan kaupungin kapeat pikkukujat täynnä ravintoloita, kuppiloita ja putiikkeja - olo oli kuin postikortissa. Arkkitehtuuri on pääosin kiinalaistyyppistä, ja joka puolella katuja valaisivat värikkäät lyhdyt. Fillarin vuokraa reilulla dollarilla päiväksi ja sillä pääsee näppärästi 3 km:n päässä olevalle rannalle, jossa kelpasi loikoilla. Lähestyvä Tet, eli uuden vuoden juhlinnat, pakotti meidät neljän päivän jälkeen liikkumaan seuraavaan kohteeseen, sillä tulevina pyhinä bussilipuista saisi maksaa jo melkein Suomen hintoja, yök!

Käytiin myös maistamassa Anthony Bourdainin suosittelemaa patonkia - Banh Mi <3

Hué oli seuraavana reitillämme. Hué toimi Vietnamin kuninkaallisena pääkaupunkina 150 vuotta, kunnes maan itsenäistyttyä Ranskasta vuonna 1945 pääkaupunki siirrettiin Hanoihin. Kaupungin vetonauloja ovat imperialistinen linnoitus sekä lukuisat monumentit ja pagodat. Tet-juhlinnat käynnistyivät Huéssa ollessamme ja olikin hauskaa nähdä mitä kaikkea paikalliseen (kiinalaisen) uuden vuoden viettoon kuuluu. Ainakin hitokseen keltaisia kukkia joka puolella, paperikoristeiden polttamista kaduilla sekä kasuaalia päiväkaljoittelua ja perheen kanssa hengailua.

Huésta matka jatkui Hanoihin, jossa aloitamme maanantaina parin viikon vapaaehtoistyön englannin opettajina.

Phnom Penh / Aurinkorannikko

Matkamme seuraava etappi oli Kambodzan pääkaupunki Phnom Penh. Moderniin Bangkokiin verrattuna kaupungissa oli vielä huomattavasti enemmän aasialaista särmää ja eksotiikkaa. Länsimaisia marketteja tai tavarataloja ei vielä paljoa löydy, mutta erilaisia markkinapaikkoja sitäkin enemmän. Ruokapaikkoja on joka kulmalla ja ruoka on tietenkin hyvää ja halpaa.

Kambodza on naapurimaitaan köyhempi ja kehittymättömämpi, ja sille löytyy selkeä syy. Maa on ollut erilaisten eturistiriitojen ja selkkausten keskiössä läpi historiansa. Viimeisimmästä on vain 40 vuotta - pahamaineisen Pol Potin johtaman Khmer Rouge -hallinnon kausi 1975-1979, jolloin maasta yritettiin tehdä väkisin kommunistinen maatalousyhteiskunta. Tuloksena nykyaikaisen yhteiskunnan tuhoutuminen, autioituneita kaupunkeja sekä miljoonia tapettuja ja nälkään nääntyneitä. Kuolleita oli arvioiden mukaan neljännes koko maan väestöstä eli noin kaksi miljoonaa. Väkilukuun suhteutettuna määrä on pahempi kuin esim Stalinin tai Hitlerin aikaansaannokset. Pakollisena käyntikohteena täällä onkin kansanmurhasta kertova museo - Tuol Sleng/S21: entinen koulu, joka muutettiin syyttömien siviilien vankilaksi ja kidutuslaitokseksi. Ei heikkohermoisille.

Näiden kokemusten jälkeen olikin sopiva hetki lähteä rannalle lepäilemään, otimme suunnaksi rannikkokaupunki Sihanoukvillen ja sieltä paatilla Koh Rongin saarelle. Paratiisisaari, jossa länsimaalaiset reppureissaajat voivat ottaa ilon irti elämästä ja unohtaa sellaiset asiat kuin paikallisen kulttuurin tai luonnon kunnioittamisen. Kaksipiippuinen kokemus; upeita rantoja ja kirkasta vettä, kääntöpuolena perseileviä turisteja ja roskattuja rantoja. Saari miellytti kuitenkin siinä määrin, että viivyimme siellä kymmenen päivää.

Rantaparatiisista jatkoimme rannikkoa pitkin seuraavaan kaupunkiin, leppoisaan pikku Kampotiin jossa törmäsimme suomalaiseen Mikaan joka pyörittää siellä majoitus/ravintolabisnestä. Hauskoja tarinoita maan tavoista - täällä riittävällä tukolla dollareita voi ulkomaalainenkin omistaa ja tehdä mitä vain. Ero esimerkiksi thaikkujen tarkempaan lainsäädäntöön on valtava. Kampotissa ei juuri mitään erityistä ole, mutta yksi käymisen arvoinen kohde on. Pienen vuoren laelle 1920-luvulla ranskalaisten siirtomaaherrojen rakennuttama Bokor hill station - autioitunut kartano/kasino ja huikea näköala pilvien korkeudesta merelle.

 Tätä kirjoittaessa istumme taas (pubissa) Phnom Penhissa ja odotamme huomista bussimatkaa ...Vietnamiin! Kambodzalaiset ihmiset ja ruoka, teitte meihin suuren vaikutuksen - simply great <3